OMA TARINANI

Lapsuusvuodet

Näin päivänvalon Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa Seinäjoella maaliskuun 20. päivänä 1985 aamuyöllä klo 4:07. Ruotsalan maanviljelijäperheeseen oli syntynyt 6. lapsi joista poikia oli nyt viisi. Pari vuotta minun jälkeeni syntyi vielä pikkusisko jonka jälkeen perheen lapsiluku oli täynnä.

Minä äitini Sinikan sylissä. Edessä on veljeni Lasse joka toimii kaupunginvaltuutettuna Kauhavalla.

Lapsuudenkotini oli maatila soratien varressa Alahärmässä, Sorviston kylässä Vuosnevantiellä. Sikalassa kasvoi possuja ja pellolla viljan ohella perunaa. Isossa maanviljelijäperheessä raha ei kasvanut puussa, mutta en koe että minulta olisi koskaan puuttunut mitään. Kotoa opin arvostamaan ahkeruutta ja säästäväisyyttä. Elämä pyöri sisarusten, maatilan askareiden, koulun ja harrastusten parissa. Viiden veljen ja kahden siskon joukossa oppi odottamaan vuoroaan ja koki itsensä osana porukkaa. Vanhempieni esimerkin kautta osallistuin seurakunnan toimintaan joista kesän lastenleirit olivat todellisia vuoden kohokohtia. Isäni toimi pitkään kunnanvaltuutettuna Alahärmässä ja hänen esimerkillään opin kunnioittamaan myös yhteisten asioiden hoitoa.

Koulutie alkoi lamavuosien keskellä Hakolan ala-asteella jossa säästösyistä käsipaperit leikattiin puoliksi ja syksy alkoi edellisen vuoden oppikirjojen ”kumittamisella”. Kuudentena Ruotsalana opettajat taisivat tunnistaa minut lähinnä vanhempien sisarusteni pieniksi jääneistä vaatteista. Ensimmäiset vuodet koulussa oli helppoa koska olin oppinut lukemaan ja kirjoittamaan isoveljeni rinnalla jo 4-vuotiaana. 3. luokalla minun kouluni alkoikin sitten uudelleen kun jouduin opettelemaan läksyjen tekoa.

Partio oli nuoruuteni rakas harrastus ja johtajakoulu, joka opetti yhdessä tekemistä ja johtamistaitoja. Kuvassa Härmän Tähystäjät -lippukuntamme vartio partiotaitokisoissa. Minä oikealla.

Kouluvuosina tärkeimmät kiinnostuksen kohteeni liittyivät lähinnä urheiluun ja luonnossa liikkumiseen. Pesäpallo ja salibandy kuuluivat vahvimpina lajikirjoon. Metsästyskortin olin suorittanut jo 9-vuotiaana ja partioon liityin hyvän kaverini mukana 4. luokalla. Partiosta muodostuikin todellinen nuoruusvuosieni johtajakoulu, jossa oppi kantamaan vastuuta ja luottamaan omiin kykyihini.

Toisin kuin muut sisarukseni, en hakenut ammattikouluun vaan suuntasin lukioon ja sain valkolakkini Alahärmän lukiosta keväällä 2004. Muiden opiskelukavereideni suunnatessa inttiin tai opiskelemaan aloitin tehdastöissä Ylihärmässä Skaalan ikkuna- ja ovikokoonpanossa. Rahaa tuli nuorelle miehelle sanan mukaisesti ”ovista ja ikkunoista” ja elämä oli mallillaan.

Tuore ylioppilas Aki Ruotsala ja edesmennyt Tauno-pappa, joka oli myös sotainvalidi.

Isänmaa kutsui

Lupaavasti alkanut tehdasduunarin urani päättyi kun hyppäsin tammikuun pakkasten keskellä Alahärmän Essolta Kainuun Prikaatiin vievään bussiin. 1. jääkärikomppaniassa palvelustaan aloittivat nuoret miehet Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta, Savosta, Kainuusta sekä Oulun alueelta – ja meno oli sen mukaista. Alokasajan jälkeen jatkoin Suomen suurimpaan aliupseerikouluun: Kainuun Prikaatin jalkaväen aliupseerikurssille. Kun valinnat RUK:iin julkistettiin, heräsin kuin koomasta luokan takarivissä: nimeni oli listan ensimmäisenä.

Armeija opetti paljon asennetta ja periksiantamattomuutta. En ollut se paras fyysiseltä kunnoltani tai kaikkein fiksuin teoriakokeissa mutta kouluttajat pitivät johtajan otteistani. Siksi jo hyvissä ajoin minua pyydettiin jäämään RUK:n 1. Komppaniaan kouluttajaksi loppupalvelukseni ajaksi. Hetken asiaa pohdittuani jäinkin.

Reserviupseerikoulun 1.Komppanian kouluttajakokelaat tuoreina vänrikkeinä. Minä vasemmalla.

Armeija kiinnosti sen verran työpaikkana, että heti varusmiespalvelukseni jälkeen työskentelin puolen vuoden ajan Kauhavan Lentosotakoulussa sopimusylikersanttina. Kesällä postilaatikkoon kolahti kirjeet sekä Vaasan yliopistosta että Maanpuolustuskorkeakoulusta. Hetken asiaa harkittuani valitsin kuitenkin siviiliopinnot sotilasuran sijaan.

Opiskeluvuodet

Aloitin opintoni Vaasan yliopistossa hallintotieteellisessä tiedekunnassa, julkisjohtamisen koulutusohjelmassa syksyllä 2006. Jo alussa tavoitteeni oli opiskella tosissani ja varsinainen opiskelijaelämä tai opiskelijapolitiikka jäi vähemmälle. Rahoitin opintojani viikonloppuisin Alahärmän HHSportissa urheilu- ja metsästystarvikemyyjänä, taisi muutama haulikkokin saada uuden omistajan kauttani. Reippaasta opiskelusta johtuen valmistuin hallintotieteen kandiksi jo parin vuoden opiskelun jälkeen, keväällä 2008.

Samalla kun maisteriopinnot olivat jo hyvällä mallilla, aloin pohtia mahdollisia lisäopintoja. Kasvatustieteet kiinnostivat ja niinpä hakeuduin syksyllä 2008 Turun yliopiston opettajakoulutukseen. Jo alusta asti totesin, että vaikka opettajan työ ja kasvatustieteet minua kiinnostivatkin, nämä opinnot eivät olleet sittenkään minua varten. Kasvatustieteen perusopintojen jälkeen palasin viimeistelemään hallintotieteen opintojani sisällyttämällä tutkintooni mm. kansainvälisen politiikan sivuaineopinnot Tampereen yliopistosta. Enpä arvannut, että kansainvälisen politiikan käytännön jakso alkaisi kohdallani jo seuraavana syksynä.

Paluu sotilaaksi

Sain syksyllä 2009 mahdollisuuden lähteä rauhanturvaajaksi Nato-johtoiseen KFOR-operaatioon Kosovoon. Nuorelle 24-vuotiaalle luutnantille kokemus oli todellinen seikkailu, mutta samalla tärkeä omakohtainen kokemus siitä että rauha vaatii arkiset tekijänsä jotka eivät kulje kravatti kaulassa vaan maihinnousukengät jalassa. Samalla nuoren upseerin kielitaito, yhteiskunnallinen ymmärrys ja itseluottamus nousivat. Sain usein kuulla olevani historian nuorin yhteysupseeri, sille vähän jopa naureskeltiin sillä vaativassa tehtävässä palveli usein kokeneita kadettiupseereitta tai kentällä poliisin työssä karaistuneita reserviläisiä. Toisaalta kun vastuu kasvoi ja osaamisesta annettiin näyttöjä, vitsailu väheni. Lopulta kotiin lähtiessä kouraani laitettiin harvinainen kunnianosoitus: suomalaisen joukon komentajan puukko, joka annetaan palkinnoksi erinomaisesta suoriutumisesta rauhanturvatehtävissä.

Nuori yhteysupseeriluutnantti Kosovossa 2009.

Kansainvälisissä operaatioissa suomalaiset pääsevät toimimaan yhdessä muiden maiden sotilaiden kanssa. Yhteysupseereille se oli arkista tekemistä. Muiden kansallisuuksien kanssa pelatessa sitä oppii arvostamaan varusmiehille annettavaa sotilaskoulutusta ja suomalaista käytännönläheistä rauhallisuutta jota kunnioitetaan myös muualla. Finskit eivät hötkyile tiukassa paikassa. Samalla sitä ymmärsi miten pieni maa Suomi on ja kuinka tärkeää on hyvien kansainvälisten suhteiden ylläpitäminen pienelle kansalle.

Yhteisiä asioita hoitamassa

Minä kuulun siihen ihmisryhmään joka on ollut aina kiinnostunut politiikasta ja seurannut yhteiskunnallisia asioita jo pienestä pitäen. Lukiossa tulostin kaikkien eduskuntapuolueiden periaateohjelmat ja alleviivasin niistä minulle tärkeitä asioita. Kristillisdemokraatit puhuttelivat minua jo silloin omalla kokonaisvaltaisella näkökulmallaan yhteiskuntaan. Kun syksyllä 2008 minua sitten pyydettiin KD:n kuntavaaliehdokkaaksi, minun ei tarvinnut miettiä kahdesti.

Kauhavan kaupunginvaltuustossa toisella kaudellani 2015. Minä ylärivissä kolmas oikealta.

Pääsin heti ensimmäisellä yrittämälläni uuden Kauhavan kaupunginvaltuustoon ja minut valittiin myös valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Opin, että nuorena päättäjänä pitää muistaa miksi ihmisellä on vain yksi suu ja kaksi korvaa. Pitää kuunnella, ottaa mielipiteitä vastaan, mutta muodostaa näkemykset asoihin itse. Kuuntele, keskity, kunnioita, kannusta ja kiitä – siinä hyvä ohje kaikille päättäjille. Kauhavan valtuusto oli reilulle parikymppiselle, kohtuullisen pienen poliittisen ryhmän edustajalle hyvä ja kasvattava koulu. Kunnallispolitiikan kautta sain myös kipinän ruohonjuuritason kuntatyön tekemiseen nähdessäni sen miten lähellä tavallisen ihmisen tarpeita kuntatasolla operoidaan. Seuraavissa vaaleissa 2012 lisäsin äänimäärääni ja uusin paikkani.

Nuorisovaikuttaja

Ensimmäinen kosketuspinta valtakunnan tasoiseen päätöksentekoon tuli minulle nuorisojärjestön kautta. Olin ollut jossain määrin aktiivinen nuorisojärjestön toiminnassa myös aikaisemmin, mutta varsinaisen ensimmäisen kosketuksen nuorisojärjestön tekemään vaikuttamistyöhön sain kun minut valittiin KD Nuorten puheenjohtajaksi vuonna 2010. Oli palkitsevaa saada näkyviä muutoksia aikaan nuorten, samanmielisten ja innokkaiden ihmisten kanssa nuorisojärjestökentällä. Oli myös mielenkiintoista toimia yhdessä muiden eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajien kanssa. Tutuksi tulivat niin Wille Rydman, Antti Kurvinen, Simon Elo, Joona Räsänen, Antti Häkkänen kuin Li Anderssonkin. On ollut hieno huomata, että heidän potentiaalinsa nuorina päättäjinä on tunnistettu ja he ovat nousseet omissa ryhmissään keskeisille paikoille.

Aika YEPP:ssä on tuonut kokemusta kansainvälisiltä areenoilta. Tässä KD Nuorten Ruotsala YEPP Counsilin kokouksessa Ateenassa, vieressä Junge ÖVP:n Jim Lefebre Itävallasta.

KD Nuoret kuuluvat yhdessä Kokoomusnuorien kanssa Euroopan suurimpaan nuorisojärjestöön, joka on kristillisdemokraateista ja keskustaoikeistolaisista, pääosin eurooppalaisista puolueista koostuva YEPP. Nuorisojärjestön puheenjohtajana olin myös aktiivinen YEPP:issä jossa tapaa omien puolueidensa nuoria tulevia päättäjiä. Aikaisemmin lähinnä sotilaallisesta kriisinhallinnasta tuttu kansainvälisyys pääsi syttymään minussa uudelleen näiden monien tapahtumien ja kokousten ansiosta. Myös näistä ympyröistä on jäänyt mieleen kohtaamisia nuorten kanssa jotka ovat tällä hetkellä maansa tai Euroopan parlamentissa, ministerinä jopa pääministerinä, kuten Itävallan nuori Sebastian Kurtz.

Kansakunnan kaapin päällä

Olin eduskuntavaaliehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vaasan vaalipiirissä saaden ikääni ja tunnettuvuuteeni nähden kohtalaisen tuloksen, noin 1200 ääntä. Vaalien jälkeen aloitin raumalaisen kansanedustajan Sauli Ahvenjärven eduskunta-avustajana. Eduskunta avautui minulle toisaalta arkisena työyhteisönä valiokuntatyön avustamisen kautta mutta myös todellisena vaikuttamisen paikkana kun yhteistyötä tehtiin niin puoluetoimiston, europarlamentaarikon ja silloisen sisäministeri Päivi Räsäsen esikunnan kanssa. Koin työn Eduskunnassa mielekkääksi, mutta kun isänmaa kutsuu, silloin lähdetään.

Hyvä ystäväni, KD:n puoluesihteeri Asmo Maanselkä ja minä hallitusneuvotteluissa Säätytalon portailla 2011. Osallistuin hallitusneuvotteluihin kunta- ja hallintotyöryhmässä.

Lähtö tapahtui tällä kertaaa sisäministeri Päivi Räsäsen johtamaan ministeriöön jossa tein töitä suunnittelijana yhdessä ministerin ja hänen esikuntansa kanssa. Kurkistus hallituspolitiikkaan täydensi kuvaani suomalaisesta päätöksenteosta, jossa puolueiden ohella valtaa käyttävät erilaiset etujärjestöt sekä vahvat virkamiehet. Hallitusyhteistyö oli Kataisen sixpackissä alusta lähtien hankalaa mutta pienen ja pippurisen ryhmämme kanssa saimme myös todella vaikuttaa Suomen suuntaan. Se jätti nälkää.

Elämä muuttuu

Valmistuin hallintotieteiden maisteriksi työni ohella työskennellessäni Sisäministeriössä. Kun sain paperit käteeni aloin etsiä kunta-alan asiantuntijatehtäviä läheltä kotiseutuani Etelä-Pohjanmaalta. Kun sopivia paikkoja ei löytynyt, laajensin sektoria Satakuntaan, josta äitini on kotoisin. Lopulta sain määräaikaisen kunnansihteerin viran Siikaisten kunnasta, pohjois-Satakunnasta. Olimme juuri menneet naimisiin ja päätimme muuttaa työni perässä Poriin, johon myös puolisoni työllistyi. Hyppy Kruunuhaasta, Senaatintorin kulmalta pienen maaseutumaisen satakuntalaisen kunnan virastorakennukseen oli karu ja samalla opettava kuva Suomesta. Enää ympärillä ei ollut avustajien ja virkamiesten armeijaa vaan asiat tehtiin itse, jos ehti. Kun kunnanjohtaja jäi vielä pitkälle virkavapaalle, vs kunnanjohtajan tehtävät jäivät nuoren 28-vuotiaan miehen harteille. Aika oli haastava koska samalla Suomessa tehtiin laajoja kuntajakoselvityksiä jotka laittoivat sekä miehen että koko kuntaorganisaation lujille.

Pieni perheemme Porissa syksyllä 2016 vähän esikoistyttäremme syntymän jälkeen.

Oltuani vuoden Siikaisissa antamassa ”näyttöjä” naapurikunta Merikarvia kutsui minut ensin hallintopäällikön ja myöhemmin päättäjien toiveesta edelleen kehittämispäällikön virkaan. Hallinnon, henkilöstön ja talouden johtamisen ohella sain nyt tehdä töitä työllisyyden, elinkeinoasioiden ja markkinointiviestinnän kanssa. Työ pienen kunnan virkamiehenä, ruohonjuuritasolla on haastavaa mutta myös palkitsevaa. Päättäjät ovat lähellä, yrittäjät ovat lähellä ja tehtävät kunnan pienuuden sekä vastuualueen laajuuden takia monipuolisia. Onnistuminen on kiinni sinusta itsestäsi ja siitä miten yhteistyö eri sidosryhmien, hallinnon ja päättäjien kanssa onnistuu. Ja palaute – se tulee välittömästi.

Takaisin politiikkaan

Siirryttyäni kuntasektorille olin luopunut poliittisista luottamustehtävistäni niin Kauhavalla kuin valtakunnallisesti. Olin täysin antautunut työhöni kuntatyössä usean vuoden ajan jättäen mm. eduskuntavaalit 2015 väliin. Vaalien jälkeen Sari Essayah oli lupautunut ehdolle puolueen johtoon ja hän rohkaisi minua tavoittelemaan tehtäviä puoluejohdossa. Sari oli seurannut työtäni niin eduskunnassa, ministeriössä kuin nuorisojärjestössä ja ymmärrykseni mukaan vakuuttunut kyvystäni olla luotsaamassa puoluetta suuntaan johon myös hän halusi edetä. Pohdin asiaa hetken ja päätin lähteä tavoittelemaan puoluevaltuuston puheenjohtajan tehtävää. Kristillisdemokraateissa puoluevaltuuston puheenjohtaja vetää yhdessä puoluejohtajan ja puoluesihteerin kanssa mm. puolueen hallitusneuvotteluja ollen siten keskeinen henkilö poliittisen linjan muodostamisessa. Savonlinnassa elokuussa pidetyssä vaalissa tulin valituksi puoluevaltuuston puheenjohtajaksi tiukan kisan jälkeen johon starttasimme Teuvo V. Riikosen, Marika Visakorven ja Jouko Jääskeläisen kanssa. Puolueväki oli puhunut ja julisteissa luki: on uuden politiikan aika.

Johtamassa puoluevaltuuston puhetta Eduskunnassa yhdessä puoluesihteeri Asmo Maanselän ja puoluevaltuston varapueenjohtajan Marika Visakorven kanssa.

Myrskyn silmässä

Vuoden 2018 Pori Jazz -kohusta on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Minuun on isketty eri kokoisia ja -värisiä leimakirveitä joista harva minut tunteva itseni tunnistaa. Aiheen jättäminen kokonaan käsittelemättä olisi kuitenkin väärin, sillä se on vaikuttanut minuun ja perheemme elämään niin paljon.

Sain keväällä 2018 yhteydenoton Pori Jazz 66 ry:n hallituksesta, jossa he kertoivat etsineensä festivaaleille jo tovin uutta toimitusjohtajaa tuloksetta. Omat työni tulokset ja johtamistapa olivat saaneet heidät kiinnostuneeksi osaamisestani ja he pyysivät minua harkitsemaan hakemista tehtävää jossa palkka olisi silloista parempi, sekä työ mielenkiintoinen ja joustava. Muutaman päivän mietittyäni päätin hakea tehtävään sillä seurauksella että lopulta valinta kohdistui minuun. Ennen valinnan julkistamista kävin normaalia perusteellisemman haastattelu ja testauskierroksen.

Nimityksestä vain vajaa viikko ja sopimukseni oli purettu ennennäkemättömän someraivon seurauksena. Jouduin noiden päivien aikana toteamaan ihmisen kyvyn olla ilkeä, härski ja verenhimoinen sen kaikessa kirjossaan. Samalla sain myös uskomattoman paljon sympatiaa ja tukea erityisesti läheisiltäni, mutta myös tuiki tuntemattomilta ihmisiltä jotka saattoivat edustaa täysin vastakkaista poliittista näkemystä, mutta olla järkyttyneitä saamastani kohtelusta. Olen edelleen kiitollinen ja hämmentynyt tämän tuen määrästä ja eri ihmisten valmiudesta auttaa, kävellä kohti silloin kuin tuntuu että koko maailma kääntää sinulle selkänsä.

Aamu on valjennut ja petivaatteet kuivuvat Kylmäpihlajan majakkasaaren auringossa kesällä 2015. Poriin muutettuamme hankimme vuoden 1969 mallia olevan H-veneen. Enpä osannut arvata, että purjehdustaitoja tullaan vielä tarvitsemaan somemyrskyssä.

Poriin muutettuamme olimme puolisoni kanssa toteuttaneet haaveemme ja ostaneet pienen H-veneen ja opetelleet purjehtimaan nyt kun siihen oli meren rannalla ollut mahdollisuus. Nyt asiat muuttuivat nopeasti – aivan kuin jonkinlainen sinnikäs ja purjeeseen osunut tuuli olisi puhaltanut, ja yhtäkkiä kaikki oli toisin. Yksityishenkilönä tuo kaikki tuntui rajulta, mutta tosiasiat oli kohdattava leuka pystyssä. Nyt tiesin mitä on olla myrskyn silmässä, ja tiesin myös että osaan toimia siinä rauhallisesti säilyttäen oman toimintakykyni. Osaamista sekin jatkoa ajatellen, ajattelin. Siinä pitää olla yhtä aikaa vahva, ettei turhaan taivu, ja empaattinen, että ymmärtää mistä ihmisten viestit kumpuavat. Veneen voi ostaa kuka tahansa, mutta purjehtijaksi tullaan vasta merellä.

Paluu juurille

Tultuani valituksi Pori Jazzin johtoon olin ehtinyt irtisanoutua virastani Merikarvialla ja jäin nyt työttömäksi. Olin vastannut viisi vuotta kunnan työllisyysasioista ja nyt olin itse työtön. Minulla oli perhe, pieni lapsi, asuntovelka, enkä tiennyt tulevaisuudesta. Kesän jälkeen aloin etsiä uusia työmahdollisuuksia kunta-alalta. Hain sekä Rauman kaupunkikehitysjohtajan, että eteläpohjalaisen Kuortaneen kunnan elinkeinovastaavan virkoja. Kuinka ollakaan, kymmenien hakijoiden joukosta minut valittiin molempiin virkoihin. Asiaa tarkoin pohdittuamme päätimme suunnata perheenä takaisin lakeuksille ja otin viran vastaan Kuortaneella.

Pieni mutta kasvava perheemme löysi kodin Seinäjoelta läheltä lasten isovanhempia ja omia juuriani. Olimme palanneet kotiin.

Loppuvuodesta 2018, kovan työn tuloksena, sain valmiiksi toisen yliopistotutkintoni ja valmistuin kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta. Olin aloittanut opintoni työni ohella syksyllä 2015.

Keväällä 2019 olin ehdokkaana eduskuntavaaleissa saaden 4367 ääntä ja yltäen varaedustajan paikalle. Lähes neljä ja puoli tuhatta ääntä tuntui lyhyen kampanjan jälkeen kovalta luottamukselta pohjalaisten osalta.

Toukokuussa 2019 perheeseemme syntyi terve poika. Nelihenkinen perheemme elää kiireistä lapsiperheen arkea kasvavan Seinäjoen kupeessa suhtautuen luottavaisesti tulevaisuuteen.